Freekeh (vihreä vehnä) ja täytetyt kasvikset

Freekeh-vehnää voi kutsua todelliseksi superviljaksi. Freekeh eli vihreä vehnä on kypsymättömänä kerättyä kokojyvävehnää, joka paahdetaan ja rouhitaan. Se muistuttaa bulguria mutta on savuisemman makuista ja  sisältää vielä enemmän kuitua ja proteiineja. Freekeh sisältää myös runsaasti rautaa, kalsiumia, magnesiumia ja mangaania. Vihreällä vehnällä on alhainen glykeeminen indeksi, jonka vuoksi niiden hiilihydraatit imeytyvät hitaasti ja sen nauttiminen pitää kauan kylläisenä. Freekeh on myös hyvin maistuvaa. Ensimmäisellä maistelukerralla jopa pienet lapset tykästyivät siihen.

Freekeh on vielä melko tuntematon Suomessa, vaikka sitä käytetään runsaasti useissa ruoissa Lähi-idän alueella. Freekeh on tunnettu jo tuhansien vuosien takaa, sillä aikoinaan esimerkiksi Mooses opasti freekehista, miten ensimmäisestä sadosta voidaan tuoda ruokauhreja eli tuleentumattoman viljan paahdetuista tähkistä irrotettuja ja rouhittuja jyviä. Freekehiä löytää parhaiten Lähi-idän etnisistä kaupoista ja joistakin nettikaupoista.  Artisan Grains Greenwheat Freekeh vihreä vehnä – tuotenimikkeellä voi kysyä tilattavaksi paikallisiin kauppoihin. Jos et löydä Freekehiä, niin voit käyttää sen tilalla bulgur-vehnää.

Freekeh-vehnäävoidaan käyttää monella tapaa, esimerkiksi riisin sijasta lisukkeena tai tehdä salaatteja ja keittoja. Tässä ohjeessa täytimme paprikoita ja tomaatteja freekehillä. Halutessasi voit kokeilla myös kesäkurpitsojen ja munakoisojen täyttämistä. Kannattaa tehdä isomman annoksen, vaikka pienemmälle määrälle, sillä täytetyt kasvikset ovat maukkaita vielä seuraavanakin päivänä.

Ainekset                                       4:lle henkilölle

Paprikoita, suippopaprikoita, tomaatteja (myös muut kasvikset käy)

Tässä annoksessa käytimme 6 paprikaa,  3 tomaattia, 2 suippopaprikaa

2 dl Freekehiä (Burgul)

1 valkosipulin kynsi

1 sipuli

2 rl oliiviöljyä

100 g aurinkokuivattuja tomaatteja

500 g paseerattua tomaattia

2 pientä kesäkurpitsaa (tai yksi iso)

pieni nippu ruohosipulia

½ tl maustepippuria

1 tl juustokuminaa

1  – 1½  tl mustapippuria

3 dl kasvislientä

nippu persiljaa

200 g fetajuustoa

suolaa maun mukaan lisää

(pinjansiemeniä)

Jugurttikastike:

250 g turkkilaista jugurttia

1 valkosipulinkynsi

1 sitruunan mehu

hyppysellinen mustapippuria

½ tl suolaa

Ohje:

1. Mittaa 2 dl freekehiä ja huuhtele kylmässä vedessä (sihdissä) ja jätä hetkeksi veteen.

2. Pese paprikat ja jätä niihin vihreät kannat. Halkaiset paprikat kantapuolelta yläosasta ja poista siemenet. Laita paprikat uuniin 220 asteeseen paahtumaan, kunnes ovat saaneet väriä ja pehmentyneet. (noin 20 minuuttia)

3. Silppua sipulit ja kuullota niitä öljyssä hetken aikaa.

4. Pienistä aurinkokuivatut tomaatit ja lisää freekehin kanssa pannulle ja paahda hetken sipulien kanssa. Lisää maustepippuri, juustokumina ja mustapippuri.

5. Kaada kasvisliemi ja paseerattu tomaatti sekaan. Lisää tarvittaessa kasvislientä myöhemmin. Keitetään noin 30-40 minuuttia miedossa lämmössä välillä sekoittaen.

6. Pilko kesäkurpitsat pieniksi paloiksi ja ruohosipuli ja paahda niitä pannulla. Lisää sitten freekehin joukkoon heti, niin että ne ehtivät myös pehmentyä sopivasti. Mikäli käytät tomaatteja, niin koverra tomaattien sisus, pienistä ja lisää freekehin joukkoon.

7. Loppuvaiheessa lisää pienennetyt persiljat joukkoon. Tarkista mausteet ja suola.

8. Tee jugurttikastike. Sekoita turkkilaisen jugurtin joukkoon valkosipulinkynsi, sitruunanmehu, mustapippuria ja suolaa.

8. Täytä paprikat ja tomaatit freekeh-seoksella. Kun freekeh-seos on valmis ja paprikat pehmeitä, niin täytetyt tomaatit kypsyvät uunissa 200- 220 astetta pienessä ajassa.

9. Murenna fetajuustoa ja persiljaa sekä paahdettuja pinjansiemeniä täytettyjen kypsyneiden paprikoiden ja tomaattien päälle.

10. Nauti täytetyt paprikat jugurttikastikkeen kanssa.