Molokhiapata & Vermiselliriisi  – uusi vegetuttavuus

Kaipaatko jotain ihan uutta makua? Voit täydentää kasvivalikoimaasi ihan uudella kasvilla. Kannattaa tutustua Molokhiaan, täällä aivan uuteen tuttavuuteen, mutta ruokakulttuurien alkujuurilla se on tunnettu faaraoiden ajoista lähtien.

”Molokhia”, ”molokhieh”, ”molohiya” miten tahansa se nyt sitten kirjoitetaankin, on vielä tuntematon kasvi suomalaisessa ruokapöydässä. Itse olen tottunut kutsumaan sitä ”mlohiie”- nimellä äännettynä. Englanniksi kasvi tunnetaan ”jude´s mallow ”tai ”jute mallow”. Suomennettuna ”intianjuutti” ei ensimmäiseksi tuo ajatuksia ravintokasvista, sillä kasvin varsikuidusta saatavaa juuttia käytetään säkkikankaan raaka-aineena. Molokhia-kasvi on kuitenkin hyvin tunnettu ja arvostettu kasvi kaikkialla Lähi-idän keittiössä. Molokhia nimi on arabiaa ja se voidaan kääntää kuninkaalliseksi. Molokhiaa pidetään Egyptissä jopa kansallisruokana.

Jos pidät pinaatista, niin todennäköisesti pidät myös Molokhiasta. Eniten siitä tulee mieleen pinaatin vahva maku. Ensimmäisenä nousee mieleen arvaus, että tästä kasvista saa varmaan hyvän rauta-annoksen. Rakenteeltaan lehdet ovat erilaisia kuin pinaatissa, sillä ne pysyvät koossa keitettäessä.  Lehdet ovat terveellisiä ja vähäkalorisia (32 kcal/100g). Lehdet sisältävätkin runsaasti mm. rautaa, foolihappoa, vitamineja (C ja B) sekä antioksidantteja.

Olen saanut tutustua, tottua ja lopulta ihastua Israelin isoäitimme valmistamaan Molokhiaan. Hänellä on tapana valmistaa sitä isossa padassa, jotta sitä riittäisi tarpeeksi kaikille, sillä Molokhiasta pidetään erityisesti. Taloon leviää valkosipulin ja mausteisten lehtien tuoksu. Molokhiapataan lisätään yleensä kanaa tai naudanlihaa. Liha paistetaan ja sitten keitetään lihaliemessä ja lisätään molokhian lehdet. Vaikka olen tottunut molokhian lihaversiona, niin mielestäni ruoka on tarpeeksi täyteläistä ja ravitsevaa pelkkänä kasvisversiona. Tässä kokeilen sitä härkäpapujen kanssa. Molokhiapadan kanssa sopii hyvin myös vermiselliriisi.

Egyptiläiset valmistavat Molokhian hienonnettuna ja tekevät siitä enemmän keittomaista. Lähi-idän versiossa käytetään kokonaisia lehtiä tai pilkotaan niitä korkeintaan vähän. Ostaessasi Molokhiaa niin voit varmistaa, että löydät kokonaisia lehtiä. Molokhiaa myydään Lähi-idässä tuoreina ja kuivattuina, mutta Molokhia säilyy hyvin pakasteena. Suomessa sitä voi löytää vain pakastettuna Lähi-idän kaupoista.

Molokhian resepti:                                              4 henkilölle

400 g Molokhian lehtiä (Lähi-idän kaupoista, Molokheya leaves – pakaste)

1 purkki härkäpapuja n. 400 g

3 rl oliiviöljyä

3 sipulia

4 -5 valkosipulinkynttä

2 tl korianterin siemeniä

4 dl kasvislinetä

pieni kourallinen tuoretta korianteria

pieni kourallinen tuoretta persiljaa

mustapippuria

2 sitruunaa

1.Laita jäiset Molokhian lehdet peittymään kuumaan veteen, johon on puristettu yksi sitruunan mehu. Anna lehtien sulaa (noin 20 minuuttia) ja sen jälkeen voit irrottaa lehdet toisistaan.

2. Voit valmistaa riisin tässä vaiheessa. kts. resepti alla.

2. Hienonna sipulit sulatuksen aikana.

3. Paista sipuleita oliiviöljyssä miedossa lämmössä, niin että ne karamellisoituvat ja saavat vähän väriä ja lisää murskatut korianterin siemenet

4. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja osa silputuista tuoreen korianterin lehdistä pannuun ja jatka paistamista hetken.

4. Lisää sulaneet Molokhian lehdet ja härkäpavut ja kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Keitä n. 10 minuuttia.

5. Lisää sitruunan mehu, mustapippuria ja suolaa maun mukaan.

6. Koristele lopuilla tuoreilla persiljan ja korianterin lehdillä ja nauti vermicelli-riisin kanssa.

Vermiselli-riisi

300 g basmatiriisiä

30 g voita (tai 3 rl öljyä)

100 g vermiselli vehnänuudeleita tai rakettispagettia

½ litraa kasvislientä

2 tl kanelia tai kanelitanko

suolaa ja pippuria

Ohje:

1. Laita pannuun rasvaa ja lisää siihen vermiselli tai rakettispagetti sekä kaneli ja anna paistua miedossa lämmössä muutama minuutti.

2. Lisää riisi joukkoon ja sekoita kunnes ne kuullottuvat.

3. Kaada kiehuva kasviliemi vermisellin ja riisin päälle.

4. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes vesi on haihtunut ja riisi kypsynyt.

5. Lisää mausteet ja halutessasi voit sekoittaa joukkoon nokareen voita.